Parempi yliopisto 2010?
Pääkaupunkiseudun tieteentekijät järjestävät tiistaina 22.1.2008 klo 17–20 Helsingin yliopistomuseo Arppeanumin auditoriossa (Snellmaninkatu 3) keskustelutilaisuuden yliopistojen rakenneuudistuksista.
Hallituksen suunnitelmien mukaan yliopistot lakkaavat 1.1.2010 olemasta valtion virastoja. Samaan aikaan aloittaa Teknillisestä korkeakoulusta, Helsingin kauppakorkeakoulusta ja Taideteollisesta korkeakoulusta muodostettu säätiömuotoinen yliopisto.
Uudistusten valmistelu on jo kovassa vauhdissa, mutta moni henkilöstön asemaan liittyvä seikka on vielä selvittämättä. Tässä tilaisuudessa keskustellaan yliopistojen uudistamisesta opetus- ja tutkimushenkilöstön kannalta. Rakenneuudistuksessa yliopistot saavat itsenäisemmän aseman taloudenpidossaan. Keskeisenä rahoittajana säilyy kuitenkin Suomen valtio.
Miten talouden- ja tilinpidon itsenäistyminen vaikuttaa opettajien ja tutkijoiden työhön yliopistoissa?
Myös yliopistojen hallintoa ja johtamista on tarkoitus uudistaa. Uudistusten valmistelussa on esitetty, että akateeminen päätöksenteko ja strateginen johtaminen erotetaan erillisten luottamuselinten tehtäväksi.
Mitä tämä merkitsee opetus- ja tutkimustyön kannalta? Miten sovitetaan yhteen johtaminen ja tieteen vapaus?
Henkilöstön asemaan liittyy keskeisesti myös palvelusuhteen muoto. On esitetty, että uudistetuissa yliopistoissa ei enää ole virkoja, vaan työsuhteita. Samalla yliopistoista tulee työnantajaosapuoli työmarkkinaneuvotteluihin.
Vähenevätkö määräaikaisuudet? Kuinka käy kelpoisuusehtojen?
Näistä ja muista teemoista keskustelevat
Johtaja Anita Lehikoinen, opetusministeriö
Hallintojohtaja Esa Luomala, Teknillinen korkeakoulu
Rehtori Ilkka Niiniluoto, Helsingin yliopisto
Toiminnanjohtaja Eeva Rantala, Tieteentekijöiden liitto ry
Keskustelua vetää toimittaja Marketta Mattila
Tilaisuuden päätteeksi on buffet-tarjoilu.
Ilmoittautumiset 16.1.08 mennessä saty.sihteeri[at]kolumbus.fi.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Ragna Rönnholm, ragna.ronnholm[at]helsinki.fi, (09) 1915 9024
Puheenjohtaja Björn Fant, bjorn.fant[at]helsinki.fi, (09) 1915 0619
Puheenjohtaja Jussi Vauhkonen, jussi.vauhkonen[at]etk.fi, 010 751 2164
Tervetuloa!
Helsingin kauppakorkeakoulun tieteentekijät ry
Helsingin yliopiston tieteentekijät ry (HYT)
Suomen akateemisten tutkijoiden yhdistys ry (SATY)
Taideyliopistojen tieteentekijät Taite ry
Teknillisen korkeakoulun tieteentekijät ry
torstai 20. joulukuuta 2007
perjantai 14. joulukuuta 2007
Anu Suoranta: "Ay-liike ei kuule pätkäväen ääntä" (Kansan Uutisten Viikkolehti 14.12.2007)
Yhden kuukauden mittaisessa työsuhteessa oleva tutkija Anu Suoranta: Ay-liike ei kuule pätkäväen ääntä
Erilaisia pätkätöitä tekeviä tulee koko ajan lisää, mutta kuuleeko ammattiyhdistysliike heidän ääntään? Heikosti, väittää tutkija Anu Suoranta, itsekin pitkäaikainen pätkäläinen. Aloite on yhä härskimmin käyttäytyvillä työnantajilla.
KAI HIRVASNORO
Tuntiopettaja, rahdittaja, pakkaaja, nuorisotyöntekijä, kalastusvälinemyyjä, mansikanpoimija, keittiöapulainen, polkupyörien huoltaja.
Siinä ovat tutkija Anu Suorannan määräaikaiset ja keikkaluonteiset työsuhteet noin kymmenen vuoden ajalta.
Juuri nyt valtiotieteen maisteri Anu Suoranta nauttii joulukuun mittaisesta määräaikaisesta pestistä tutkijana Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitoksella. Hän viimeistelee määräaikaisten töiden pitkää historiaa käsittelevää väitöskirjaansa. Tammikuun alussa Suorannasta tulee kolmeksi kuukaudeksi apurahatutkija saman aiheen parissa.
Mitä maaliskuun jälkeen, sen näyttää aika. Nyt tietoa mahdollisista tulevista töistä ei ole.
Yksi kesäloma kymmenessä vuodessa
Anu Suorannan ainoa vakituinen työpaikka oli vuodet 1990 - 1998 Kansan Arkistossa. Sieltä hän lähti tutkimusmaailmaan, "epävarmuuden maailmaan." Ensimmäinen työsuhde kesti pari vuotta, mutta sen jälkeen Anu Suoranta on tehnyt pelkkää pätkää muutaman kuukauden jaksoissa. Paitsi pari vuotta sitten hän eli jonkin aikaa myös sovitellulla työttömyysturvalla.
Vuoden 1998 jälkeen hänellä on ollut yksi palkallinen kesäloma.
Jos Anu Suoranta vielä joskus saisi vakituisen työpaikan, niin hän uskoo suurimmaksi muutokseksi sen, ettei koko elämä menisi työnteon hallintaan.
- Se mahdollistaisi yksinkertaisesti laadukkaamman elämän. En ole niinkään kiinnostunut ostamaan seiniä ympärilleni, mutta mahdollistaisi se jonkin sortin suunnittelun elämässä, hän pohtii.
Puolet työajasta uuden etsimiseen
Ainakin tietotyöläisellä pätkätyö merkitsee Suorannan arvion mukaan sitä, että yli puolet työajasta kuluu seuraavan pätkän hankkimiseen.
- Työnantajalle tehdään töitä ajankäytöstä puolet jos sitäkään. Ja ajankäyttö tarkoittaa koko päivää, koska tutkijat ovat aina töissä.
- Ainakin tutkimustyössä on ihan selvää, ettei työnantaja todellisuudessa saa sitä, mistä maksaa. Edelliseltä työnantajalta tavallaan varastetaan seuraavalle, hän myöntää.
Pätkätyöläisten edunvalvontaa Anu Suoranta harjoittaa Tieteentekijöiden liiton sosiaaliturvatyöryhmän puheenjohtajana sekä Tatusotu-liikkeessä (Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan puolesta työskentelevä työryhmä).
Ja edunvalvonnaksi on laskettava myös keskiviikkona ilmestynyt Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran julkaisema kirja Pärjäämisen ajat - horjuvat työmarkkinat, jonka Suoranta on toimittanut yhdessä Turun yliopiston sosiologian laitoksen määräaikaisen yliassistentin Anu-Hanna Anttilan (assistentti, hoitaja, juoksutyttö, kahvilavastaava, keittiöapulainen, koulunkäyntiavustaja, lehtori, siivooja, varanainen...) kanssa.
Riskit ulkoistetaan työntekijälle
Kirjan artikkeleissa ruoditaan sitä, mitä tapahtuu työelämässä juuri nyt. Esimerkiksi maisteri Liisa Lähteenmäki (ei vielä koskaan vakituista työsuhdetta eikä palkallista kesälomaa) perkaa nopeasti yleistyneitä vuokratyömarkkinoita ja niiden antamia lupauksia.
Hän osoittaa, että työnantajat käyttävät vuokratyövoimaa mielellään silloinkin, kun työ on luonteeltaan selkeästi jatkuvaa. Liisa Lähteenmäki väittää syyksi vallan ja vastuun uutta jakoa. Kilpailutalouden riskit kaadetaan aina vain enemmän työntekijän päälle, mutta valta työsuhteista päättämiseen jää työnantajille.
Vuokratyöntekijöitä on muuten Suomessa yli 100 000 ja vuokratyötä välittäviä yrityksiä yli 600. Vuokratyötä markkinoidaan väylänä "normaaleihin" eli pysyviin työsuhteisiin, mutta todellisuudessa työministeriön tilastojen mukaan vakinaistumisesta pääsee nauttimaan vain seitsemän prosenttia vuokratyöläisistä.
Psykologinen sopimus purettu
Anu-Hanna Anttila ja Anu Suoranta osoittavat omissa artikkeleissaan, että epätyypillisellä työllä on pitkä historia. Esimerkiksi satamissa työsuhteet olivat aikoinaan tyyppiä päivä kerrallaan.
Anu Suorannan mielestä voi kysyä, oliko hyvinvointivaltion kultakausi vain väliaikainen vaihe ja onko nyt palattu siihen työnantajien arvomaailmaan, joka vallitsi ennen hyvinvointivaltiota.
- Ei työ, vaan työnantajien arvomaailma on muuttunut. Nyt ollaan tulossa takaisin siihen raakalaismalliin, mikä vallitsi aiemmin, Suoranta sanoo.
Monet työelämän tutkijat puhuvat psykologisen sopimuksen muutoksesta. Esimerkiksi dosentti Tuomo Alasoini Työministeriöstä toteaa viime kesänä ilmestyneessä Työterveyslaitoksen artikkelikokoelmassa Työ murroksessa palkansaajien saattaneen aiemmin luottaa kahteen perusasiaan:
1) Hyvin tehty työ ja uskollisuus työnantajalle riittävät ja ne palkitaan turvallisuudella ja luottamuksella.
2) Työnantajan menestys palkitsee myös palkansaajaa lisäämällä palkanmaksuvaraa ja varmuutta työsuhteiden jatkuvuudesta.
Kun molemmat ovat kokeneet kolauksen, on myös työnteon mielekkyys koetteilla. Työolobarometreissä työnteon mielekkyys on ollut pahasti pakkasella koko 2000-luvun.
- Minusta yritykset ovat hetki hetkeltä härskimpiä. Työntekijää kohdellaan kertakäyttötavarana, Anu Suoranta sanoo asian suoremmin. Hänestä tätä asennetta ei enää välitetä juuri edes peitellä.
Naiset aina pohjimmaisia
Huonon työelämän pitkässä historiassa alinta kastia ovat aina olleet naiset, Suoranta väittää.
- Väittäisin, että alkujaan työehtosopimuksilla itse asiassa rakennettiin epätasa-arvojärjestelmää. Naisten työ on aina ollut vähän katkonaisempaa. Toisen maailmansodan jälkeen erityisesti sak:lainen ammattiyhdistysliike reivasi tätä kurssia vähän. Mutta sata vuotta näitä palkkaeroja on kärsitty ja yhä edelleen tilanne on sama.
Anu Suoranta huomauttaa, että ensimmäisessä työehtosopimuksessa, kirjatyöntekijöiden sopimuksessa vuonna 1900 tosin todettiin, että naisilla ja miehillä on sama palkka. Mutta sen jälkeen tavoite unohtui 60 vuodeksi.
- Miksi? Ensin se oli varmaan kulttuurinen kysymys. Töitä arvotettiin silloin kuten arvotetaan edelleenkin. Naisen työ oli vähemmän arvokasta. Sitä kutsuttiin ammattitaidottomaksi ja muilla vastaavilla nimityksillä.
Nykyajan ominaispiirre huonomman palkan lisäksi on se, että kaikilla mittareilla kaikissa epätyypillisissä työsuhteissa naiset ovat enemmistönä.
- Ammattiyhdistysliike on jos ei nyt tietoisesti syrjäyttänyt, niin ainakin jättänyt pitkälle huomiotta tämän pätkä-, katko- ja osa-aikatyöntekijöiden edunvalvonnan. Homman ydin on siinä, että on keskitytty tähän palkkaedunvalvontaan siinäkin tilanteessa, kun työolosuhteet ovat joillakin aloilla todella heikot.
Kuuluvatko kentän signaalit?
- Me elämme kuitenkin suhteellisen vauraassa maassa. Lisää liksaa ei ole turha vaade, mutta ei kuitenkaan ehkä keskeisin. Tuntuu, että tässä on aikamoinen katkos. Ay-liike ei kuule niitä, jotka ovat pätkätöissä.
Tutkija Kimmo Kevätsalo pohtii Pärjäämisen ajat -kirjassa samaa.
Hän toteaa, että sekä SAK:ssa että STTK:ssa on käynnissä johtajasukupolven vaihdos.
Prosessi on kuitenkin niin hidas, että uudet johtajat ja avainasemissa olevat luottamushenkilöt joutuvat sisäistämään väistyvän sukupolven arvot päästäkseen johtoasemiin. Niinpä heidän on vaikea kuulla niitä signaaleja, joiden mukaan kasvava osa jäsenistä pitää ay-liikkeen ykköstehtävänä työttömyyden torjumista ja työsuhteen jatkuvuuden turvaamista.
Kevätsalon mukaan työnantajat kilpailuttavat häikäilemättä pätkä- ja silpputyöläisiä eikä kukaan organisoi tehokkaasti näiden palkkatyöläisten yhteistoimintaa.
Riittääkö kentän tieto enää?
Avainkysymys kuuluukin, miten tämä on mahdollista Suomen kaltaisessa vahvan ay-liikkeen maassa.
Anu Suorannan mukaan ainakin yksi syy on tiedonhallinnan ongelma.
- Ay-liike on pitkään ja tyylikkäästi valvonut etuja sillä logiikalla, että kentältä tuleva tieto on riittävää. Mutta työmarkkinat ovat niin monimutkaistuneet, ettei kentältä tuleva tieto tai yhden sektorin tieto enää riitä. Tämä näkyy mm. siinä, että ay-liikkeen tutkimusosastot ovat aika surkeita ja sitten taas EK:lta tulee jatkuvasti uusia pelinavauksia. Juuri äsken sen tuutista tuli, että ihmiset haluavat tehdä osa-aika- ja pätkätöitä.
Päästävä yli paikallisen
Suoranta pohtii, että aikoinaan noustessaan ay-liikkeen keskeinen elementti oli paikallisuuden ylittäminen.
Vaatimukset olivat kansainvälisiä.
Nyt jonkinlainen oire uudenlaisesta ajattelusta on ruohonjuuritasolta viime kesänä lähtenyt Oikeutta siivoojille -liike.
- Hetken kukoistuksessaan se on hieno liike, mutta ennustan, että se tulee kuihtumaan paikallisuuteen. He eivät pääse niihin paikkoihin, joissa asioita ratkaistaan. Tämä olisi se hetki, jolloin sak:laisen ay-liikkeen pitäisi ymmärtää ottaa heidän argumenttinsa vakavasti, Anu Suoranta patistaa.
Hän itse on Tieteentekijöiden liiton sosiaaliturvatyöryhmän puheenjohtaja, jolle rinnakkainen kansanliike on Tatusotu-ryhmä.
- Mielestäni meillä Tieteentekijöiden liitossa otettiin alusta alkaen vakavasti se, että Tatusotu ilmentää jotain sellaista kentän tyytymättömyyttä, jota ay-liikkeen on kuunneltava. Ja sitä kuunneltiin ja teemme aitoa yhteistyötä. Siinä ei asennoiduttu niin, että kyllä ay-liike tietää. Väitän, että kokemus on ollut hyvä molemmin puolin.
Mitä ay-liike sitten voisi tehdä, ettei esimerkiksi juuri siivoojien liikkeen tarina jäisi lyhyeksi?
- Minusta ay-liikkeen pitäisi mennä itse aktiivisesti kuuntelemaan ja aika korkealta tasolta. Ottaa se vakavasti eikä suhtautua niin, että se on ohimenevä liike.
- Ja kyllähän PAM on minusta tätä yrittänytkin. Eivät he ole sitä millään lailla tyrmäämässä. Mutta näitä liikkeitä kannattaisi minusta kuunnella vakavammin ja toivoa, että niitä syntyy lisää, Anu Suoranta usuttaa.
- Ei tässä nyt ihan avuttomia olla. Ay-liikkeen pitäisi minun mielestäni lähteä rakentamaan uusia avauksia eikä perääntyä jatkuvasti.
[Tämä Kai Hirvasnoron artikkeli julkaistiin alunperin Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.12.2007.]
Erilaisia pätkätöitä tekeviä tulee koko ajan lisää, mutta kuuleeko ammattiyhdistysliike heidän ääntään? Heikosti, väittää tutkija Anu Suoranta, itsekin pitkäaikainen pätkäläinen. Aloite on yhä härskimmin käyttäytyvillä työnantajilla.
KAI HIRVASNORO
Tuntiopettaja, rahdittaja, pakkaaja, nuorisotyöntekijä, kalastusvälinemyyjä, mansikanpoimija, keittiöapulainen, polkupyörien huoltaja.
Siinä ovat tutkija Anu Suorannan määräaikaiset ja keikkaluonteiset työsuhteet noin kymmenen vuoden ajalta.
Juuri nyt valtiotieteen maisteri Anu Suoranta nauttii joulukuun mittaisesta määräaikaisesta pestistä tutkijana Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitoksella. Hän viimeistelee määräaikaisten töiden pitkää historiaa käsittelevää väitöskirjaansa. Tammikuun alussa Suorannasta tulee kolmeksi kuukaudeksi apurahatutkija saman aiheen parissa.
Mitä maaliskuun jälkeen, sen näyttää aika. Nyt tietoa mahdollisista tulevista töistä ei ole.
Yksi kesäloma kymmenessä vuodessa
Anu Suorannan ainoa vakituinen työpaikka oli vuodet 1990 - 1998 Kansan Arkistossa. Sieltä hän lähti tutkimusmaailmaan, "epävarmuuden maailmaan." Ensimmäinen työsuhde kesti pari vuotta, mutta sen jälkeen Anu Suoranta on tehnyt pelkkää pätkää muutaman kuukauden jaksoissa. Paitsi pari vuotta sitten hän eli jonkin aikaa myös sovitellulla työttömyysturvalla.
Vuoden 1998 jälkeen hänellä on ollut yksi palkallinen kesäloma.
Jos Anu Suoranta vielä joskus saisi vakituisen työpaikan, niin hän uskoo suurimmaksi muutokseksi sen, ettei koko elämä menisi työnteon hallintaan.
- Se mahdollistaisi yksinkertaisesti laadukkaamman elämän. En ole niinkään kiinnostunut ostamaan seiniä ympärilleni, mutta mahdollistaisi se jonkin sortin suunnittelun elämässä, hän pohtii.
Puolet työajasta uuden etsimiseen
Ainakin tietotyöläisellä pätkätyö merkitsee Suorannan arvion mukaan sitä, että yli puolet työajasta kuluu seuraavan pätkän hankkimiseen.
- Työnantajalle tehdään töitä ajankäytöstä puolet jos sitäkään. Ja ajankäyttö tarkoittaa koko päivää, koska tutkijat ovat aina töissä.
- Ainakin tutkimustyössä on ihan selvää, ettei työnantaja todellisuudessa saa sitä, mistä maksaa. Edelliseltä työnantajalta tavallaan varastetaan seuraavalle, hän myöntää.
Pätkätyöläisten edunvalvontaa Anu Suoranta harjoittaa Tieteentekijöiden liiton sosiaaliturvatyöryhmän puheenjohtajana sekä Tatusotu-liikkeessä (Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan puolesta työskentelevä työryhmä).
Ja edunvalvonnaksi on laskettava myös keskiviikkona ilmestynyt Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran julkaisema kirja Pärjäämisen ajat - horjuvat työmarkkinat, jonka Suoranta on toimittanut yhdessä Turun yliopiston sosiologian laitoksen määräaikaisen yliassistentin Anu-Hanna Anttilan (assistentti, hoitaja, juoksutyttö, kahvilavastaava, keittiöapulainen, koulunkäyntiavustaja, lehtori, siivooja, varanainen...) kanssa.
Riskit ulkoistetaan työntekijälle
Kirjan artikkeleissa ruoditaan sitä, mitä tapahtuu työelämässä juuri nyt. Esimerkiksi maisteri Liisa Lähteenmäki (ei vielä koskaan vakituista työsuhdetta eikä palkallista kesälomaa) perkaa nopeasti yleistyneitä vuokratyömarkkinoita ja niiden antamia lupauksia.
Hän osoittaa, että työnantajat käyttävät vuokratyövoimaa mielellään silloinkin, kun työ on luonteeltaan selkeästi jatkuvaa. Liisa Lähteenmäki väittää syyksi vallan ja vastuun uutta jakoa. Kilpailutalouden riskit kaadetaan aina vain enemmän työntekijän päälle, mutta valta työsuhteista päättämiseen jää työnantajille.
Vuokratyöntekijöitä on muuten Suomessa yli 100 000 ja vuokratyötä välittäviä yrityksiä yli 600. Vuokratyötä markkinoidaan väylänä "normaaleihin" eli pysyviin työsuhteisiin, mutta todellisuudessa työministeriön tilastojen mukaan vakinaistumisesta pääsee nauttimaan vain seitsemän prosenttia vuokratyöläisistä.
Psykologinen sopimus purettu
Anu-Hanna Anttila ja Anu Suoranta osoittavat omissa artikkeleissaan, että epätyypillisellä työllä on pitkä historia. Esimerkiksi satamissa työsuhteet olivat aikoinaan tyyppiä päivä kerrallaan.
Anu Suorannan mielestä voi kysyä, oliko hyvinvointivaltion kultakausi vain väliaikainen vaihe ja onko nyt palattu siihen työnantajien arvomaailmaan, joka vallitsi ennen hyvinvointivaltiota.
- Ei työ, vaan työnantajien arvomaailma on muuttunut. Nyt ollaan tulossa takaisin siihen raakalaismalliin, mikä vallitsi aiemmin, Suoranta sanoo.
Monet työelämän tutkijat puhuvat psykologisen sopimuksen muutoksesta. Esimerkiksi dosentti Tuomo Alasoini Työministeriöstä toteaa viime kesänä ilmestyneessä Työterveyslaitoksen artikkelikokoelmassa Työ murroksessa palkansaajien saattaneen aiemmin luottaa kahteen perusasiaan:
1) Hyvin tehty työ ja uskollisuus työnantajalle riittävät ja ne palkitaan turvallisuudella ja luottamuksella.
2) Työnantajan menestys palkitsee myös palkansaajaa lisäämällä palkanmaksuvaraa ja varmuutta työsuhteiden jatkuvuudesta.
Kun molemmat ovat kokeneet kolauksen, on myös työnteon mielekkyys koetteilla. Työolobarometreissä työnteon mielekkyys on ollut pahasti pakkasella koko 2000-luvun.
- Minusta yritykset ovat hetki hetkeltä härskimpiä. Työntekijää kohdellaan kertakäyttötavarana, Anu Suoranta sanoo asian suoremmin. Hänestä tätä asennetta ei enää välitetä juuri edes peitellä.
Naiset aina pohjimmaisia
Huonon työelämän pitkässä historiassa alinta kastia ovat aina olleet naiset, Suoranta väittää.
- Väittäisin, että alkujaan työehtosopimuksilla itse asiassa rakennettiin epätasa-arvojärjestelmää. Naisten työ on aina ollut vähän katkonaisempaa. Toisen maailmansodan jälkeen erityisesti sak:lainen ammattiyhdistysliike reivasi tätä kurssia vähän. Mutta sata vuotta näitä palkkaeroja on kärsitty ja yhä edelleen tilanne on sama.
Anu Suoranta huomauttaa, että ensimmäisessä työehtosopimuksessa, kirjatyöntekijöiden sopimuksessa vuonna 1900 tosin todettiin, että naisilla ja miehillä on sama palkka. Mutta sen jälkeen tavoite unohtui 60 vuodeksi.
- Miksi? Ensin se oli varmaan kulttuurinen kysymys. Töitä arvotettiin silloin kuten arvotetaan edelleenkin. Naisen työ oli vähemmän arvokasta. Sitä kutsuttiin ammattitaidottomaksi ja muilla vastaavilla nimityksillä.
Nykyajan ominaispiirre huonomman palkan lisäksi on se, että kaikilla mittareilla kaikissa epätyypillisissä työsuhteissa naiset ovat enemmistönä.
- Ammattiyhdistysliike on jos ei nyt tietoisesti syrjäyttänyt, niin ainakin jättänyt pitkälle huomiotta tämän pätkä-, katko- ja osa-aikatyöntekijöiden edunvalvonnan. Homman ydin on siinä, että on keskitytty tähän palkkaedunvalvontaan siinäkin tilanteessa, kun työolosuhteet ovat joillakin aloilla todella heikot.
Kuuluvatko kentän signaalit?
- Me elämme kuitenkin suhteellisen vauraassa maassa. Lisää liksaa ei ole turha vaade, mutta ei kuitenkaan ehkä keskeisin. Tuntuu, että tässä on aikamoinen katkos. Ay-liike ei kuule niitä, jotka ovat pätkätöissä.
Tutkija Kimmo Kevätsalo pohtii Pärjäämisen ajat -kirjassa samaa.
Hän toteaa, että sekä SAK:ssa että STTK:ssa on käynnissä johtajasukupolven vaihdos.
Prosessi on kuitenkin niin hidas, että uudet johtajat ja avainasemissa olevat luottamushenkilöt joutuvat sisäistämään väistyvän sukupolven arvot päästäkseen johtoasemiin. Niinpä heidän on vaikea kuulla niitä signaaleja, joiden mukaan kasvava osa jäsenistä pitää ay-liikkeen ykköstehtävänä työttömyyden torjumista ja työsuhteen jatkuvuuden turvaamista.
Kevätsalon mukaan työnantajat kilpailuttavat häikäilemättä pätkä- ja silpputyöläisiä eikä kukaan organisoi tehokkaasti näiden palkkatyöläisten yhteistoimintaa.
Riittääkö kentän tieto enää?
Avainkysymys kuuluukin, miten tämä on mahdollista Suomen kaltaisessa vahvan ay-liikkeen maassa.
Anu Suorannan mukaan ainakin yksi syy on tiedonhallinnan ongelma.
- Ay-liike on pitkään ja tyylikkäästi valvonut etuja sillä logiikalla, että kentältä tuleva tieto on riittävää. Mutta työmarkkinat ovat niin monimutkaistuneet, ettei kentältä tuleva tieto tai yhden sektorin tieto enää riitä. Tämä näkyy mm. siinä, että ay-liikkeen tutkimusosastot ovat aika surkeita ja sitten taas EK:lta tulee jatkuvasti uusia pelinavauksia. Juuri äsken sen tuutista tuli, että ihmiset haluavat tehdä osa-aika- ja pätkätöitä.
Päästävä yli paikallisen
Suoranta pohtii, että aikoinaan noustessaan ay-liikkeen keskeinen elementti oli paikallisuuden ylittäminen.
Vaatimukset olivat kansainvälisiä.
Nyt jonkinlainen oire uudenlaisesta ajattelusta on ruohonjuuritasolta viime kesänä lähtenyt Oikeutta siivoojille -liike.
- Hetken kukoistuksessaan se on hieno liike, mutta ennustan, että se tulee kuihtumaan paikallisuuteen. He eivät pääse niihin paikkoihin, joissa asioita ratkaistaan. Tämä olisi se hetki, jolloin sak:laisen ay-liikkeen pitäisi ymmärtää ottaa heidän argumenttinsa vakavasti, Anu Suoranta patistaa.
Hän itse on Tieteentekijöiden liiton sosiaaliturvatyöryhmän puheenjohtaja, jolle rinnakkainen kansanliike on Tatusotu-ryhmä.
- Mielestäni meillä Tieteentekijöiden liitossa otettiin alusta alkaen vakavasti se, että Tatusotu ilmentää jotain sellaista kentän tyytymättömyyttä, jota ay-liikkeen on kuunneltava. Ja sitä kuunneltiin ja teemme aitoa yhteistyötä. Siinä ei asennoiduttu niin, että kyllä ay-liike tietää. Väitän, että kokemus on ollut hyvä molemmin puolin.
Mitä ay-liike sitten voisi tehdä, ettei esimerkiksi juuri siivoojien liikkeen tarina jäisi lyhyeksi?
- Minusta ay-liikkeen pitäisi mennä itse aktiivisesti kuuntelemaan ja aika korkealta tasolta. Ottaa se vakavasti eikä suhtautua niin, että se on ohimenevä liike.
- Ja kyllähän PAM on minusta tätä yrittänytkin. Eivät he ole sitä millään lailla tyrmäämässä. Mutta näitä liikkeitä kannattaisi minusta kuunnella vakavammin ja toivoa, että niitä syntyy lisää, Anu Suoranta usuttaa.
- Ei tässä nyt ihan avuttomia olla. Ay-liikkeen pitäisi minun mielestäni lähteä rakentamaan uusia avauksia eikä perääntyä jatkuvasti.
[Tämä Kai Hirvasnoron artikkeli julkaistiin alunperin Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.12.2007.]
Apurahansaajien sosiaaliturvan valmistelu etenee [STM:n tiedote 434/2007, julkaistu 13.12.07]
Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä päätti tänään torstaina 13. joulukuuta periaatteista, joiden mukaisesti apurahansaajien sosiaaliturvaa valmistellaan. Apurahansaajien sosiaaliturvaa on tarkoitus parantaa vuoden 2009 alusta niin, että apurahansaajille turvataan eläke-, työtapaturma- ja työttömyysturva.
Suomessa on tällä hetkellä noin 1500-2000 apurahansaajaa, jotka toimivat lähinnä tutkijoina ja taiteilijoina. Apurahansaajat ovat olleet ilman ansioihin perustuvaa sosiaaliturvaa, koska Suomen sosiaalivakuutusjärjestelmä perustuu olemassa oleviin työsuhteisiin, eikä apurahan turvin työskentelyä katsota työsuhteeksi.
Sosiaalipoliittisen ministeriryhmän puheenjohtaja, sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä pitää apurahansaajien sosiaaliturvan parantamista tärkeänä.
”Suomi tarvitsee uusia innovaatioita kilpailukykynsä edelleen parantamiseksi. Apurahansaajat ovat nyt ja tulevaisuudessa osaajia, joita tulisi kannustaa luovaan työhön ja innovatiivisiin ratkaisuihin”, sanoo ministeri Hyssälä.
Uudistus ei saa pienentää käteen jäävää apurahaa
Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä pitää tärkeänä, että uudistusten myötä apurahojen nettomäärä ei pienene. Tämä edellyttäisi verottoman apurahan tason nostamista.
Tällä hetkellä verottoman apurahan määrä on noin 15 000 eurosta vuodessa eli noin 1250 euroa kuukaudessa.
Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä totesi, että apurahansaajien sosiaaliturvan lisärahoituksesta neuvotellaan erikseen tarkentuvien laskelmien pohjalta.
Käytännön toteuttajaksi Mela
Apurahansaajien sosiaaliturvajärjestelmän vaihtoehtoisina toteuttajina on arvioitu Maatalousyrittäjien eläkelaitosta, Yrittäjien eläkejärjestelmää ja Valtiokonttoria. Kolmesta tarkastellusta vaihtoehdosta apurahansaajien sosiaaliturvan järjestämis- ja ylläpitokustannukset olisivat edullisimmat Melassa.
Arvioiden mukaan järjestelmän hallinnointi olisi edullisinta Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa (Mela), jossa on jo valmiiksi tarvittavat tietojärjestelmät.
Eläkevakuutusmaksut tarkoitus rahastoida
Myönnetyn apurahan määrän perusteella määriteltäisiin apurahansaajan työtulo, jonka perusteella määräytyisivät eläke-, sairasvakuutus ja tapaturmavakuutusturva. Apurahansaajilla olisi oikeus myös ryhmähenkivakuutukseen.
Apurahansaajat maksaisivat noin puolet tavanomaisesta työeläkevakuutusmaksusta, eli nykyisin hieman yli 10 prosenttia apurahan perusteella määräytyvästä työtulosta. Apurahansaajien maksamat eläkevakuutusmaksut rahastoitaisiin, ja niitä voisi käyttää vain apurahansaajien eläkkeisiin.
Alustavien laskelmien mukaan neljän prosentin sijoitustuotto merkitsisi, että järjestelmä rahoittaisi itse itsensä. Valtion tukea tarvittaisiin tilanteessa, jossa sijoitustoiminnan tuotto jäisi pienemmäksi. Järjestelmä edellyttää mekanismia, jolla voidaan varautua sekä mataliin että korkeisiin sijoitustuottoihin niin, että valtion tukea tarvittaisiin matalienkin sijoitustuottojen aikana mahdollisimman vähän.
Apurahansaajien työttömyysturvan kehittäminen on tarkoitus selvittää erikseen.
Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä käsittelee asiaa uudestaan alkutalvesta 2008, kun lisäselvitykset ovat valmistuneet.
Lisätietoja:
ylijohtaja Tarmo Pukkila, puh. (09) 160 73864, 050 5552828
erityisavustaja Marja Tallavaara, puh. 040 501 2889
Suomessa on tällä hetkellä noin 1500-2000 apurahansaajaa, jotka toimivat lähinnä tutkijoina ja taiteilijoina. Apurahansaajat ovat olleet ilman ansioihin perustuvaa sosiaaliturvaa, koska Suomen sosiaalivakuutusjärjestelmä perustuu olemassa oleviin työsuhteisiin, eikä apurahan turvin työskentelyä katsota työsuhteeksi.
Sosiaalipoliittisen ministeriryhmän puheenjohtaja, sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä pitää apurahansaajien sosiaaliturvan parantamista tärkeänä.
”Suomi tarvitsee uusia innovaatioita kilpailukykynsä edelleen parantamiseksi. Apurahansaajat ovat nyt ja tulevaisuudessa osaajia, joita tulisi kannustaa luovaan työhön ja innovatiivisiin ratkaisuihin”, sanoo ministeri Hyssälä.
Uudistus ei saa pienentää käteen jäävää apurahaa
Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä pitää tärkeänä, että uudistusten myötä apurahojen nettomäärä ei pienene. Tämä edellyttäisi verottoman apurahan tason nostamista.
Tällä hetkellä verottoman apurahan määrä on noin 15 000 eurosta vuodessa eli noin 1250 euroa kuukaudessa.
Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä totesi, että apurahansaajien sosiaaliturvan lisärahoituksesta neuvotellaan erikseen tarkentuvien laskelmien pohjalta.
Käytännön toteuttajaksi Mela
Apurahansaajien sosiaaliturvajärjestelmän vaihtoehtoisina toteuttajina on arvioitu Maatalousyrittäjien eläkelaitosta, Yrittäjien eläkejärjestelmää ja Valtiokonttoria. Kolmesta tarkastellusta vaihtoehdosta apurahansaajien sosiaaliturvan järjestämis- ja ylläpitokustannukset olisivat edullisimmat Melassa.
Arvioiden mukaan järjestelmän hallinnointi olisi edullisinta Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa (Mela), jossa on jo valmiiksi tarvittavat tietojärjestelmät.
Eläkevakuutusmaksut tarkoitus rahastoida
Myönnetyn apurahan määrän perusteella määriteltäisiin apurahansaajan työtulo, jonka perusteella määräytyisivät eläke-, sairasvakuutus ja tapaturmavakuutusturva. Apurahansaajilla olisi oikeus myös ryhmähenkivakuutukseen.
Apurahansaajat maksaisivat noin puolet tavanomaisesta työeläkevakuutusmaksusta, eli nykyisin hieman yli 10 prosenttia apurahan perusteella määräytyvästä työtulosta. Apurahansaajien maksamat eläkevakuutusmaksut rahastoitaisiin, ja niitä voisi käyttää vain apurahansaajien eläkkeisiin.
Alustavien laskelmien mukaan neljän prosentin sijoitustuotto merkitsisi, että järjestelmä rahoittaisi itse itsensä. Valtion tukea tarvittaisiin tilanteessa, jossa sijoitustoiminnan tuotto jäisi pienemmäksi. Järjestelmä edellyttää mekanismia, jolla voidaan varautua sekä mataliin että korkeisiin sijoitustuottoihin niin, että valtion tukea tarvittaisiin matalienkin sijoitustuottojen aikana mahdollisimman vähän.
Apurahansaajien työttömyysturvan kehittäminen on tarkoitus selvittää erikseen.
Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä käsittelee asiaa uudestaan alkutalvesta 2008, kun lisäselvitykset ovat valmistuneet.
Lisätietoja:
ylijohtaja Tarmo Pukkila, puh. (09) 160 73864, 050 5552828
erityisavustaja Marja Tallavaara, puh. 040 501 2889
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tuva Korsström: "Kultur som varumärke och exportvara" (HBL 12.3.2007)
I expertgruppen bakom förslaget är såväl undervisnings- och utrikesministeriet som finans-, handels- och industri-, arbets- och inrikesministeriet representerade. Det är alltså en auktoritativ församling som målar upp följande vision av finländskt kulturliv år 2011, då miljonsatsningen förhoppningsvis haft effekt: Kulturexporten har blivit en erkänd
Jämfört med tidigare är kulturen en avgjort tydligare
Den föreslagna, massiva satsningen på kulturexport
Kulturexporten är alltså något som under de närmaste åren kommer att skapa synergi mellan olika ministerier och näringslivet, och som förväntas ge undervisningsministeriet kännbart ökade anslag för internationell verksamhet. Men kommer satsningen i motsvarande grad att öka anslagen för själva substansen: den verksamhet som konstnärerna själva utövar?
Rapporten betonar att man bör söka en lösning på copyrightfrågor och den beskattningsproblematik som uppstår på grund av konstnärernas ojämna inkomster.
Ökad kulturexport ökar också de vanligtvis kortvariga toppinkomsterna för artister av typ Lordi, som emellertid redan om några år
Exportentusiasmen inom statsförvaltningen
Tuva Korsström
09-1253 229, tuva.korsstrom@hbl.fi
VECKANS FIGUR
Ett inte alldeles perfekt stipendiesystem
Finland har, som en typisk nordisk välfärdsstat med liten hemmamarknad, ett statligt stödsystem för konstnärer. År 2005 åtnjöt 551 konstnärer statens arbetsstipendier, vilket utgör tre procent av landets hela konstnärskår.
Konstnärsstipendierna är skattefria och år 2005 gav de en årsinkomst på 14 782 euro. Samma år uppgick hela summan för konstnärsstipendier till 7,3 miljoner euro eller omkring två procent av statens konst- och kulturbudget.
Av veckans figur framgår det vilka konstnärsgrupper som är de största mottagarna av stipendier. Det är dessa konstnärer som har de största svårigheterna att kombinera sin konstutövning med andra förvärvsinkomster och som heller inte kan få sin utkomst på sin konst, hur kvalitativt högtstående den än må vara.
På senare tid har konstnärerna och forskarna som drabbas av liknande missförhållanden riktat uppmärksamheten på att stipendiesystemet lämnar dem utanför pensionsskyddet och alla former av socialskydd. Ett lagförslag som skulle ha åtgärdat missförhållandena förföll i höstas eftersom det ansågs för dyrt både för statliga, kommunala och privata stipendiefinansiärer. Lagförslaget skulle ha krävt en höjning på 25 procent av de statliga stipendieanslagen, alltså en betydligt lägre summa än det föreslagna exporttillägget på 10 miljoner euro (se ovan).
Tuva Korsström
[Figurens rubrik:]
Mottagare av statens konstnärsstipendier 2002-2005
[Figurens text:]
Bildkonst 22%
Teater 12%
Fotografi 4%
Cirkus 1%
Musik 17%
Arkitektur 4%
Film 6%
Hantverk. design 6%
Kritik 3%
Dans 5%
Litteratur 20%
Källor: Pauli Rautiainen: Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus. Taiteen keskustoimikunta. www.tatusotu.blogspot.com
Matti Apunen: "Artistin apea valitus" (Aamulehti 11.3.07)
