Kommentteja Pasi Järvisen raporttiin
Raportti on monilta osin ilahduttavaa luettavaa. Siinä on paljon hyviä ehdotuksia, kuten (1) ehdotus lisätä asiantuntijuutta päätöksenteossa, (2) nykyisen taiteen ja tieteen pätkätyöläisyyden monimuotoisuuden huomioiminen (työskentely mm. palkkatyön ja ”yrittäjyyden” rajamailla), (3) tieteellisen ja taiteellisen työn (”oman työn”) määritelmällinen siirtäminen pois taloudelliseen voittoon tähtäävän yrittäjyyden alueelta, (4) työttömän todistustaakan keventäminen ja ehdotus jälkikätiseen valvontaan siirtymisestä, sekä (5) tieteen- ja taiteentekijän oikeus pitää ammattitaitoaan yllä myös työttömyysaikana.
Seuraavassa kommentteja muutamiin kohtiin. Raportissa on jonkin verran kielivirheitä, joiden takia tekstin merkitys saattaa paikoin jäädä hieman epämääräiseksi; näihin emme kuitenkaan seuraavassa ole puuttuneet.
RAPORTTIA KOSKEVAT KOMMENTIT
Lisensiaattiopinnot ja väitöskirjan teko arvioitaisiin opiskelua koskevien säännösten mukaan. Ns. post doc -tutkijat ja muuhun kuin tieteelliseen tai taiteelliseen jatkotutkintoon tähtäävät tutkijat puolestaan olisivat lähtökohtaisesti omana työnä tai yritystoimintana arvioitavia. (s. 2)
Tarkoituksenmukaista olisi, että lisensiaattiopinnot ja muu täydennys- ja jatkokoulutus sekä väitöskirjan teko olisivat lähtökohtaisesti opiskelua. Ns. post doc -tutkijat ja muuhun kuin jatkotutkintoon tähtäävät tutkijat puolestaan ovat lähtökohtaisesti omana työnä arvioitavia. (s. 16-17)
- Onko mitään perusteita sille, että post doc ‑tutkimusta arvioitaisiin lähtökohtaisesti yritystoimintana? Ehdotusten tiivistelmässä sivulla 2 todetaan näin – toisin kuin varsinaisissa ehdotuksissa. Näkemyksemme mukaan tutkimustyö ei todellakaan ole yritystoimintaa, puhumattakaan siitä, että se olisi sitä lähtökohtaisesti!
- Väitöskirjatyössä ei kerätä opintopisteitä samalla tavalla päätoimisesti (luentoja seuraamalla, tenttimällä jne.) kuin perusopiskelija tekee. Hyvin usein ongelmana on juuri se, että työttömäksi (rahoituksetta) jäänyt väitöskirjantekijä määritellään eri perustein ”päätoimiseksi opiskelijaksi”. Mikäli väitöskirjatutkija halutaan silti nähdä opiskelijana, olisi erityisen voimakkaasti painotettava tätä:
Lähtökohtaisesti sekä lisensiaatin tutkintoa että väitöskirjan tekoa tulisi oikeuskäytännön valossa pitää lähtökohtaisesti sivutoimisena (ei esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle). (s. 17)
Tutkijakoulutuksesta ilman omaa syytään työttömäksi jääneen tulee olla oikeutettu työttömyysturvaan poikkeuksellisia tilanteita lukuun ottamatta. (s. 2)
- Olisiko hyvä antaa jonkinlaista osviittaa, mitä nämä poikkeukselliset tilanteet ovat? Pelkäämme, että työvoimatoimikunnat alkavat löytää näitä ”poikkeuksia” mitä oudoimmista asioista…
Selvitystyön yhteydessä ei ole tullut esiin yhtään tapausta, jossa työvoimatoimikunnan päätös olisi ollut lain sanamuodon vastainen tai toimikunta olisi asiakirjoista ilmenevän selvityksen mukaan ylittänyt sille kuuluvan harkintavallan. (s. 11)
- Ainakin Vakuutusoikeuden ratkaisulinjaa rikotaan! Esimerkki: Laura Lindstedtin tapauksessa edellytettiin yliopisto-opintojen keskeyttämistä vuodeksi ns. keskeyttämistodistuksella, siitäkin huolimatta, että hän oli selvityksiin kirjoittanut hakevansa ja olevansa valmis ottamaan vastaan työtä (ns. ”oma ilmoitus riittää” ‑kohta).
- Lisäksi olemme juuri saaneet tietää tapauksesta, jossa jatko-opiskelijalta vaadittiin jatko-opinto-oikeudesta luopumista, jotta hän olisi voinut saada työttömyysturvaa. Syynä se, ettei tuota keskeyttämistä voi enää vaatia. Mutta opinto-oikeudesta luopuminen on paljon rajumpi vaatimus kuin pelkkä keskeyttäminen!
- Lisäksi sivulla 8 todetaan (luku 4: Säännösten soveltaminen), että jatkotutkintoihin sovelletaan seuraavaa: ”Lähtökohtana on, että ne ovat pääsääntöisesti sivutoimista opiskelua, joten opintoja harjoittavalla on oikeus työttömyysetuuteen…” Kuitenkin esim. monien tapauskertomusten valossa näyttää siltä, että mainittu lähtökohta ei ole vallitseva henki säännösten soveltamisessa. Tosiasiallisiin tilanteisiin perustuvan kokonaisharkintaperiaatteen vastaisesti sivutoimisiksi näytetään nyt ”hyväksyttävän” (erilaisten laintulkintojen muodostaman sekavan kokonaisuuden avulla) vain kapea osa tosiasiallisesti sivutoimisista opiskelijoista.
Mainitun asetuksen 2 §:ää täsmennetään ottamalla yleiset säännökset oman työn päättymisestä ja keskeytymisestä. Sääntelyn lähtökohtana tulee olla, että omaan työhön ei liity yrittäjäriskiä, työttömyysturvalaissa olevaa ilmaisua ”…ilmoitusten ja toimenpiteiden perusteella on pääteltävissä, että tuotannollinen ja taloudellinen toiminta on keskeytetty.” tulkitaan oman työn osalta lievemmin kuin varsinaisessa yritystoiminnassa, ja toimintaa voidaan pitää keskeytettynä, jos taiteilijan tai tutkijan toiminta keskeytysaikana on pelkästään oman ammattitaidon tai ammatillisten valmiuksien ylläpitoa. (s. 16)
- Hyvä ehdotus, mutta miten ”ammattitaidon tai ammatillisten valmiuksien ylläpito” määritellään? Tähän liittyy viimeinen kommenttimme (s. 4–5), jossa tieteellisen artikkelin julkaisu nähdään ”omassa työssä työllistymiseksi”.
Sivulla 17 on useita kohtia, joissa kuvataan aikaisempaan työssäoloon liittyviä vakiintuneita käytäntöjä:
Opiskelua pidetään päätoimisena opiskeluna, jos opintojen vaatima työmäärä, ottaen huomioon opintojen opetussuunnitelman mukainen laajuus, opiskelun sitovuus, henkilön aikaisempi työssäolo ja aiemmin hankkima koulutus, on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin.
- Onko tässä kielellistä huolimattomuutta: voiko aikaisempi työssäolo olla niin ”suurta”, että se olisi este kokoaikaisen työn vastaanottamiselle? Ja miten koulutus voi olla niin ”suurta”, että se estää kokoaikaisen työn vastaanoton?
Väitöskirjan tekeminen on useimmiten sivutoimista omassa työssä työllistymistä. Joissakin tilanteissa (esim. henkilöllä ei työhistoriaa palkkatyössä, apurahakaudet, työstä kieltäytymiset) henkilön kuitenkin katsotaan työllistyvän päätoimisesti hänen tehdessään väitöskirjaa tai harjoittaessaan muuta tieteellistä tutkimustoimintaa.
Joissakin yhteyksissä on kritisoitu tätä vakiintunutta tulkintalinjaa, jonka mukaan ”yhtenä putkena” tapahtuvaa opiskelua pidetään käytännössä aina päätoimisena. Kyseessä on tilanne, jossa kandidaatin/maisterin tutkinnosta siirrytään suoraan jatkotutkintoon ilman, että henkilö olisi ollut työssä tai työssäolo on aivan satunnaista. Sama tutkinto voidaan vastaavasti arvioida sivutoimiseksi henkilöllä, joka on ennen jatkotutkintoa ollut vakiintuneesti työssä. Tulkintalinja on paitsi lain sanamuodon myös työttömyysturvan periaatteiden mukainen: työttömyysturvan saamisedellytyksiä arvioitaessa vakiintunut työssäolo parantaa henkilön asemaa.
- Pidämme ongelmallisena, että selvityksessä ei tässä kohdin oteta kielteistä kantaa siihen, että ”vakiintunutta työssäoloa” (vähintään 10 kk kyseiseen ”omaan työhön” liittymätöntä yhtäjaksoista työtä) ei kyseenalaisteta. Miksi valmius ottaa vastaan kokopäivätyötä ei riitä? Emme ymmärrä, mitä työssäolo maisteriksi valmistumisen ja jatko-opinto-oikeuden saamisen välillä itse asiassa todistaa.
- Esimerkki: Laura Lindstedt oli useampivuotisessa, määräaikaisessa palkkatyössä kustannusalalla, joka ei liittynyt opintoihin. Hän valmistui maisteriksi opintojen aikana, ja haki ja sai jatko-opinto-oikeuden työssäoloaikana. Hänet määriteltiin päätoimiseksi opiskelijaksi sillä perusteella, että hän ei ollut suorittanut yhtään jatko-opintoihin kuuluvaa opintoviikkoa. Taustalla on ilmeisesti lainkohta, joka ilmaistaan raportissa sivulla 8 näin: ”Päätoimiset opinnot voivat myös muuttua kesken opiskelun sivutoimisiksi. Edellytyksenä on, että opiskelija on opintojen ohella vakiintuneesti työssä (vähintään 10 kuukautta) tai työllistynyt vakiintuneesti yritystoiminnassa ja opinnot ovat tällöin edenneet normaalisti.”
- Tämä on absurdia logiikkaa tilanteessa, jossa jatko-opintoja ei ole aloitettu lainkaan, ne eivät ole työttömyystilanteessa sen paremmin sivutoimisia kuin päätoimisiakaan. Ihminen on vain hyväksytty jatko-opiskelijaksi.
- Lisäksi: miten määritellään ”normaalisti edenneet opinnot” väitöskirjaan tähtäävien jatko-opintojen kohdalla? Edellä mainitussa tapauksessa virkailija oli kiinnostunut vain opintopisteistä, vaikka niitä väitöskirjatutkija ei ensisijaisesti keräile. Ne kertyvät työn alettua esitelmistä, opetuksesta, julkaistuista artikkeleista jne. Toivomme, että tällaiset absurdiudet jäävät historiaan asiantuntijuutta parantamalla.
- Haluaisimme painottaa myös, että tutkimustyökin on työtä silloin kun sitä tehdään joko esimerkiksi tutkijakoulussa, Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa tai vaikkapa apurahan turvin. Myös apurahakausi pitäisi siis laskea osaksi työhistoriaa!
Ehdotus apurahan vaikutuksen arvioimiseen:
[…] apurahalajien vaikutus työllistymiseen arvioidaan oikein ja ne jaksotetaan kohdentumaan tosiasialliseen työskentelyaikaan. (s. 18)
- Ongelmana näemme tässä ”tosiasiallisen työskentelyajan” määrittelemisen, sillä se on ollut virastoissa mielivaltaista. Jos työ ei ole valmis apurahan loputtua (esim. väitöskirjaa ei kirjoiteta vuoden mittaisen apurahakauden aikana), viranomaiset katsovat työskentelyn tosiasiallisesti jatkuvan. Eikö apurahakautta voi määritellä sillä perusteella, mille ajalle raha on myönnetty? Säätiöt voisivat antaa todistuksen, että raha on käytetty ja sille varattu aika on umpeutunut.
Ehdotus: Tutkijakoulutuksesta ilman omaa syytään työttömäksi jääneen tulee olla oikeutettu työttömyysturvaan. Sen jälkeen tutkimustoimintaa tulisi pitää päätoimisena vain poikkeuksellisissa tilanteissa, kuten esimerkiksi silloin, jos hän saa tai hakee saman tutkimuksen jatkamiseen apurahaa, kieltäytyy tarjotusta muusta palkkatyöstä tms. (s. 19; vrt. s. 18)
- Tämä ehdotuksen tummennettu kohta on ristiriidassa seuraavan lauseen kanssa (ja koko selvityksen hengen kanssa): ”Toisaalta työttömän työnhakijan osalta apurahan tai -rahojen hakemista voidaan vain poikkeuksellisesti pitää osoituksena siitä, että on jo työllistynyt päätoimisesti. Hakuprosesseihin osallistumalla tutkija tai taiteellisen alan työnhakija osoittaa pyrkivänsä aktiivisesti pois työttömyysturvan piiristä ammattitaitoaan vastaavaan toimintaan.”
- Näkemyksemme mukaan apurahan hakemista on verrattava pyrkimykseen työllistyä päätoimisesti omassa työssään, eikä koskaan päätoimiseen työllistymiseen omassa työssään (mikä olisi absurdia).
Päätoimisen toiminnan päättyminen / keskeytyminen:
Pelkästään apurahan tai muun toimeentulolähteen lakkaaminen ei yksinään ole tällainen näyttö. Jos henkilö jatkaa samaa työ [SIC!] esim. apurahakauden päätyttyä, oman työn ei tällöin luonnollisestikaan voida katsoa päättyneen tai edes keskeytyneen. Esimerkiksi artikkelien julkaiseminen omasta väitöskirja- tai tutkimusaiheesta voi olla osoitus oman työn jatkumisesta. Tällöin asian arviointiin ei vaikuta se, että henkilöllä ei välttämättä ole tuloja omasta työstään, vaan ratkaisevaa on henkilöä aiemmin päätoimisesti työllistäneen toiminnan jatkuminen. (s. 19)
- Työttömyysturvalla ei tietysti ole tarkoitus rahoittaa tutkimustyötä tai taiteentekoa (sellaiseen se onkin aika vaatimaton summa). Mutta aiemmin oli maininta oman ammattitaidon ylläpitämisestä, jonka ei selvityksen mukaan pitäisi estää työttömyysetuuden saamista. Miksi sitten esim. artikkelin julkaisua ei nähdä tällaiseksi ammattitaidon ylläpitämiseksi? Yleensä tieteellisistä julkaisuista ei saa minkäänlaista korvausta. Aiemmin ”omassa työssä työllistyneenä” kirjoitettu artikkeli voi myös tulla ulos vasta työttömyyden alettua (syynä mm. pitkäkestoiset referee- ja julkaisuprosessit). Tällaiset seikat pitäisi ottaa huomioon ehdotuksissa.
Helsingissä 14.11.2007
TATUSOTU-työryhmän puolesta
Martti-Tapio Kuuskoski
Laura Lindstedt
Pajari Räsänen
